Tekstit

KUUTOLA RY:N VUOSIKOKOUS 9.5.2023 KLO 18.00 VILPUN VINTILLÄ

Kuva
  Kuvassa Vilppulankosken koululaisia Euroopan Kulttuuriympäristöpäivänä syyskuussa 2022.  VUOSIKOKOUKSESSA KÄSITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET ASIAT SEKÄ KESKUSTELLAAN TULEVAN KESÄN TÖISTÄ KUUTOLASSA.  KAHVITARJOILU
Kuva
 
Kuva
 KUUTOLA - JÄRJESTÖJEN TALO HANKE ON VALMISTUNUT Hanke toteutettiin ajalla 15.11.2021 - 28.2.2023. Hanke on esiselvitys, jonka tavoitteena on ollut luoda talolle toimintamalli ja tuottaa tarvittavat selvitykset ja suunnitelmat Kuutolan korjaamiseksi ja käyttöönottamiseksi. Hanketta on rahoittanut Leader PoKo ry.     Hankkeen tuotokset tullaan julkaisemaan kevään aikana avautuville Kuutolan uusille verkkosivuille.   Ennakkotietona tulevasta: Kuutola ry järjestää yhdessä Rakennuskulttuurikeskus Piirun kanssa seminaarin lauantaina 11.3.2023 klo 12 - 14 Vilppulan kunnantalolla. Aiheena Kuutolan kunnostus ja painovoimainen ilmanvaihto. Tarkempi ohjelma tulossa!  

MUISTOJA KUUTOLAN VUOSIKYMMENISTÄ KERÄTÄÄN TALTEEN

Kuva
 Helmikuun alussa on alkanut kokoontua Kuutolan historiaa keräävä ryhmä. Tavoitteena on saada talteen Kuutola-muistoja vuosikymmenien varrelta. Muistoja on niin talossa asuneilta, kuin yrityksiltä ja talossa toimineilta yhdistyksiltä. Lisäksi vanhinta tietoaineistoa löytyy arkistoista. Vanhin aika oli ns. Soilusen kaupan aika, 1880-luvulta 1900-luvun alkuun. Vuonna 1904 aloitti orivesiläisen Eriika Mattilan perustama Kuutolan Käsityö-, talous- ja kasvitarhakoulu. Koulu toimi vuoteen 1924 saakka. Eriika Mattila kuoli vuonna 1929 ja 1930-luvulta alkaen talo oli monenlaisessa käytössä.  1940-luvulta lähtien talo oli autoilija Kalle Syrjäsen omistuksessa ja asukkaita oli paljon 1950-luvulta  aina 1990-luvulle. Vuonna 1973 rakennukseen muutti Vilppulan Kotiteollisuuden neuvonta-asema, joka oli talon pitkäaikaisin käyttäjä 2000-luvulle saakka. Myös posti toimi talossa tuolloin. Toivomme Vilppulasta  löytyvän vielä paljon muistoja ja kuvia Kuutolasta ja aseman seudusta 1950-luvulta tähän päiv

KUUTOLAN JOULUMYYJÄISET ASEMALLA LAUANTAINA 4.12.2021 KLO 12 - 14

Kuva
  Myytävänä kaikenlaista leivonnaisista kynttilöihin, kauralyhteitä ja JOULUKUUSIA! Glögiä ja joulutorttuja. Tervetuloa!