Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

MUISTOJA KUUTOLAN VUOSIKYMMENISTÄ KERÄTÄÄN TALTEEN

Kuva
 Helmikuun alussa on alkanut kokoontua Kuutolan historiaa keräävä ryhmä. Tavoitteena on saada talteen Kuutola-muistoja vuosikymmenien varrelta. Muistoja on niin talossa asuneilta, kuin yrityksiltä ja talossa toimineilta yhdistyksiltä. Lisäksi vanhinta tietoaineistoa löytyy arkistoista. Vanhin aika oli ns. Soilusen kaupan aika, 1880-luvulta 1900-luvun alkuun. Vuonna 1904 aloitti orivesiläisen Eriika Mattilan perustama Kuutolan Käsityö-, talous- ja kasvitarhakoulu. Koulu toimi vuoteen 1924 saakka. Eriika Mattila kuoli vuonna 1929 ja 1930-luvulta alkaen talo oli monenlaisessa käytössä.  1940-luvulta lähtien talo oli autoilija Kalle Syrjäsen omistuksessa ja asukkaita oli paljon 1950-luvulta  aina 1990-luvulle. Vuonna 1973 rakennukseen muutti Vilppulan Kotiteollisuuden neuvonta-asema, joka oli talon pitkäaikaisin käyttäjä 2000-luvulle saakka. Myös posti toimi talossa tuolloin. Toivomme Vilppulasta  löytyvän vielä paljon muistoja ja kuvia Kuutolasta ja aseman seudusta 1950-luvulta tähän päiv